Rita Saari Puuartesaani

Voi kun pelkkä intohimo tekemiseen riittäisi yrittäjyydessä.

Mun unelma olisi oikeastaan aika yksinkertainen, saisin tehdä asioita joista innostun, tehdä työni niin hyvin kuin osaan ja iloita upeasta lopputuloksesta.

Rakastan sitä hetkeä, kun suunnitelmasta ja materiaalista alkaa hahmottua jotain konkreettista ja lopulta jokin hieno lopputulos. Sekin hetki kun asiakas näkee valmiin työn ensimmäistä kertaa on mahtava, vaikka jännitänkin sitä tosi paljon. Tuossa on mulle tän työn ydin ja ilo.

M***a yrittäjänä tähän kuuluu aika paljon muutakin, minkä kanssa mulla on haasteita.

Pitää miettiä taloutta, hinnoittelua, materiaaleja, aikaa ja resursseja. Pitää löytää asiakkaat, markkinoida, myydä, vastata viesteihin, tehdä tarjouksia ja miettiä, miten oma aika riittäisi kaikkeen ja mihin se kannattaa käyttää.

Ja ehkä juuri tässä mulla on ollut eniten opeteltavaa.

Olen käyttänyt viime vuodet siihen, että opettelen tekemään tätä työtä mahdollisimman hyvin.

Nyt pitäisi opetella rakentamaan tästä myös sellainen yritys, joka mahdollistaa sen tekemisen niin, että intohimosta ei pidä luopua, että yritys olisi rakennettu niin, että intohimolle jää myös tilaa.

Alun perin mulla oli ihan toinen suunnitelma.

Mun nuoruuden haave oli tehdä jotain käsillä, jotain luovaa. Mä ompelin, tein hopeakoruja, taoin rautaa ja olin mukana toiminnassa, jossa tehtiin lavasteita teatterille. Käsillä tekeminen on ollut jollain tavalla aina osa mua.

Sitten tuli toinen unelma ja musta tuli joogaopettaja, m***a se onkin sitten ihan eri tarina.

Kun aloitin opiskelemaan puuartesaaniksi, mä opetin vielä päivittäin joogaa ja kiersin ympäri Helsinkiä opettamassa. Kaksi päivää viikossa opetin Töölössä ihan Oopperatalon vieressä ja mulle oli päivän selvää, että tulisin vielä olemaan siellä lavastepuolella töissä.

Suunnitelma oli hakea sinne työharjoitteluun ja jäädä sitä kautta taloon töihin.

No, suunnitelma ei ihan toiminut.
Työharjoittelun aika osui koronan keskelle ja Oopperatalo oli kiinni.

Kun valmistuin artesaaniksi, mulle tuli kuin ihmeestä mahdollisuus päästä vuokralaiseksi verstaalle, jossa oli kaikki työkoneet valmiina ja kaiken lisäksi se sijaitsi vielä mun kodin lähellä.

Mikä onni!

Mä ajattelin silloin, että tässä on nyt tilaisuus, johon on tartuttava ja lähdettävä kokeilemaan, mitä tämä työ todellisuudessa on, eihän sitä etukäteen voi tietää. Olin innoissani.

Siitä on nyt yli kolme vuotta.

Joskus alkuvuodesta mä havahduin siihen, että askel painaa.

Enkä tarkoita, ettenkö nauttisi tästä työstä. Nautin. Rakastan puuta materiaalina, käsillä tekemistä ja sitä tunnetta, kun suunnitelmasta muodostuu jotain konkreettista, toimivaa ja kaunista.

M***a samalla olen huomannut, että olen vähän vain jäänyt tähän, vaikka alun perin tarkoitus oli vain kokeilla.

Nyt tuntuu, että olis hyvä miettiä uudestaan, mihin suuntaan haluan tätä viedä.

Ehkä se tarkoittaa johonkin erikoistumista. Ehkä enemmän omia projekteja, joissa pääsen toteuttamaan vielä enemmän luovuutta. Ehkä prosessien järkevöittämistä niin, että kokonaisuus olisi sujuvampaa.

Todennäköisesti vähän kaikkea näistä.

En tiedä vielä tarkalleen, miltä seuraava vaihe näyttää, m***a sen tiedän, että viime vuosien aikana puuartesaanina olen saanut oppia paljon puutöiden tekemisestä, m***a myös sen, että hyvä työ ja intohimo tekemiseen eivät yksin riitä, bisnestaitojakin tarvitaan.

Joten ehkä niitä opettelen seuraavaksi vähän enemmän.

Kaikkia kalusteita ei löydy valmiina kaupasta.

Asiakas etsi pitkään seinään kiinnitettävää vitriiniä, m***a sopivaa ei löytynyt. Lopulta hän otti yhteyttä minuun ja suunnittelimme yhdessä juuri hänen kotiinsa sopivan vitriinin.

Hyllyvälitkin on mitoitettu juuri sopiviksi sinne tuleville astioille, m***a ovat toki muunneltavissa.

Tämä on yksi niistä asioista, joista pidän tässä työssä. Jokainen työ lähtee asiakkaan tarpeesta ja muuttuu vähitellen luonnoksista valmiiksi kalusteeksi.

Tämä tammivitriini on löytänyt paikkansa uudessa kodissaan ja sopii sinne erinomaisesti.

Kiitos luottamuksesta.

Yksi suurimmista peloistani uutta työtä aloittaessa on, että mokaan jotain.

Työn aloittaminen on hankalaa kun pelottaa, että jos teen jotain väärin, materiaalit menevät hukkaan tai joudun tekemään kaiken uudelleen. Myös työn edetessä pelko kulkee mukana, että jos nyt mokaan, kaikki tähän asti tehty työ sekä siihen käytetty aika ja vaiva menevät hukkaan.

Jokainen mittatilaustyö on uniikki ja joudun tekemään asioita, joita en ole aikaisemmin tehnyt, siinä on m***a mahdollisuutta virheille.

Tällä kertaa työn alla on ollut vitriini, joka on tuntunut vastustavan valmistumista lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla. On ollut mittavirheitä, osa ihan omaa huolimattomuuttani, on katkenneita ruuveja ja poranteriä. Yksi asia on johtanut toiseen, on pitänyt tehdä joitain työvaiheita uusiksi ja välillä on saanut hengittää syvään ennen kuin on jatkanut eteenpäin.

Tähän vitriinin oveen tuli lasi puisiin kehyksiin. Kun olin asentanut lasin paikalleen, ajattelin työn vihdoinkin olevan melkein valmis ja lähdin kotiin tyytyväisenä.

Seuraavana aamuna verstaalle tullessani lasi oli mennyt rikki.

Mä olin järkyttynyt ja turhautunut. Tämäkin vielä!

Sitten tapahtui jotain yllättävää.

Se kuinka nopeasti hyväksyin tilanteen ja jatkoin eteenpäin. Se ilahdutti. Tilasin uuden lasin, purin vanhan pois karmeista ja työt jatkui.

Tämä kyseinen puutyö on opettanut enemmän kärsivällisyydestä kuin mikään pitkään aikaan, koska tässä työssä mikään ei ole mennyt niin kuin suunnittelin.

Nyt kun työ on valmis, olen tyytyväinen. Mua harmittaa enään vaan se, ettei näitä vastoinkäymisiä tullut tallennettua kuviin. Mun somessa näkyy yleensä vain valmis työ, m***a todellisuudessa kaikkiin töihin ja tämänkin vitriinin tarinaan kuuluu paljon muutakin kuin upea lopputulos.

Ja ehkä just ne kuvat olisivat kertoneet tästä työstä kaikkein eniten.

Joskus pieni työ voikin olla se työläin.

Tässäkään työssä suurin työ ei ollut rakenne vaan viimeistely. Tarkoitus on, että lopputulos näyttää hyvältä, m***a sen lisäksi sen täytyy myös tuntua hyvältä kädessä.

Siksi tähänkin meni paljon aikaa asioihin, joita ei ehkä ensimmäisenä huomaa: pyöristyksiin, hiontaan ja pinnan viimeistelyyn.

Työhön käytetty aika näkyy ja tuntuu lopputuloksessa ja pienet yksityiskohdat vaikuttaa siihen, näyttääkö työ keskeneräiseltä vai valmiilta.

Tässä muutamia käsin tekemiäni sohvapöytiä.
Osa näistä on syntynyt asiakkaan omasta ideasta ja mä olen auttanut sen viimeistelyssä sekä toteuttanut sitten valmiiksi pöydäksi.

Kaikki eivät halua valmista mallia, vaan pöydän joka sopii juuri omaan kotiin, tilaan ja arkeen. Sellaista ei välttämättä löydy kaupasta, m***a sellaisen voi tehdä.

Jos sulla on mielessä luonnos, ajatus tai vaan fiilis siitä minkälainen sun pöytä vois olla, niin voin auttaa tekemään siitä totta.

Mikä näistä pöydistä on sun suosikki?

Ja jos oma idea pyörii mielessä, laita viestiä ja katsotaan mitä siitä voisi syntyä.

Hyvä design kestää aikaa, m***a elämä ja tarpeet muuttuvat.

Tässä projektissa asukkaalla oli ennestään Artekin puolipyöreä pöytä, m***a tarve lisätilalle.

Ratkaisuna tähän toteutin pöytään täydellisesti istuvan jatko-osa.

Lisäosa:
• kiinnittyy alkuperäiseen pöytään
• taittuu sivuun kun ei ole käytössä
• avautuu helposti käyttöön tuomaan lisää pöytätilaa.
• sisältä taittuvat jalat, jotka tekevät rakenteesta tukevan, m***a kevyen käyttää.

Uusi osa istui pöytään täydellisesti, juuri niin kuin asiakas toivoi.