15/09/2026
10 vuotta Tenhoa. 💚
Tänään tulee tasan 10 vuotta siitä, kun avasin Tenhon ensimmäisen kivijalkaliikkeen Vaasassa.
Silloin Tenho oli vielä aika erilainen. Enemmän levykauppa, jonka rinnalla kulkivat tweed-lakit, levykaapit ja pikkuhiljaa kasvava valikoima kaikenlaista kiinnostavaa. En tainnut itsekään vielä tietää, mihin kaikkeen tämä matka tulee viemään.
Vaasasta Tenho muutti Helsinkiin ja vuosien varrella tweed alkoi vallata yhä enemmän tilaa. Lakkeja tuli lisää, sitten takkeja – ja lopulta tweedistä tuli se juttu, joka tuntui kaikkein omimmalta.
Näihin kymmeneen vuoteen on mahtunut aika paljon. Erilaisia tiloja ja paikkoja, messuja ja tapahtumia, onnistumisia ja välillä vähän enemmän säätämistä. On tullut vastaan valtava määrä erilaisia ihmisiä, asiakkaita, tekijöitä ja yhteistyökumppaneita. On kierretty, nähty, opittu, kokeiltu ja muutettu suunnitelmia matkan varrella.
Ja kaiken tämän keskellä mieheni Toni on ollut todella suurena apuna kaikessa. Hänen tukensa, apunsa ja mukanaolonsa ovat merkinneet minulle enemmän kuin osaan edes sanoa❤️
Ja ehkä kaikkein parasta on se, että Tenho ei ole vieläkään ihan valmis. Se on muuttunut matkan mukana ja varmasti muuttuu jatkossakin.
Tänään katselen näitä vanhoja kuvia vähän haikeana ja ennen kaikkea kiitollisena. 💚
10 vuotta sitten avasin oven Vaasassa.
Tänään Tenho on täällä Helsingissä – ja matka jatkuu.
Kiitos kaikille, jotka ovat olleet jollain tavalla mukana näiden vuosien aikana. Asiakkaana, tekijänä, yhteistyökumppanina, seuraajana tai ihan vain ohikulkijana, joka joskus astui ovesta sisään.
Tenho 10 vuotta. 🥂
Ja tästä mennään eteenpäin.