Restatop Oy

Soita Reittiohjeet Verkkosivusto Ota yhteyttä: Yritys

Restatop Oy Restatop on vuonna 1991 perustettu ravintolakalusteita, hotellikalusteita, kahvilakalusteita ja julk

Restatop on vuonna 1991 perustettu ravintolakalusteita, hotellikalusteita ja julkisten tilojen kalusteita toimittava palveluyritys. Meihin luottavat monet ravintolat, baarit, hotellit ja pubit ympäri Suomen.

Pieni   tulevasta referensistä 😋
28/10/2026

Pieni tulevasta referensistä 😋

Olutravintola Bruuverin uusi ilme 🍻Esittelimme aiemmin Bruuverin irtokalustusta ja tekstiilejä. Tällä kertaa keskitytään...
26/10/2026

Olutravintola Bruuverin uusi ilme 🍻

Esittelimme aiemmin Bruuverin irtokalustusta ja tekstiilejä. Tällä kertaa keskitytään kiintokalusteisiin sekä mittatilaustyönä toteutettuihin ratkaisuihin.

Koska toimivaa ei tarvitse aina uusia ja haluttiin hyödyntää myös olemassa olevia kalusteita, ammattilaisemme kunnostivat ravintolan baaritiskin. Tiski viimeisteltiin tyylikkäillä kuparisilla yksityiskohdilla. 🔨 Baaritiskin taakse lisättiin myös uusia hyllyjä pulloille ja juomalaseille.

Puusepänverstaallamme syntyi myös kiinteän pylvään ympärille toteutettu pöytä, jonka äärellä istuskellaan vihreäksi petsatuilla baarituoleilla. Lisäksi toimitimme kiintokalusteet lounaan esillepanoon.

Tässä kohteessa muutamilla uusilla kiintokalusteilla saatiin lisättyä toimivuutta ravintolan arkeen. Olemassa olevaa voidaan hyödyntää ja täydentää harkitusti sen sijaan, että kaikki uusittaisiin. 🤌🏻

Kokonaisuuden suunnittelusta vastasi

Kaipaisiko oma projektisi kaluste-, puusepän- tai tekstiiliosaamista saman katon alta? Laita meille viestiä 😎

📸

Olutravintola Bruuveri – olohuone keskellä Kamppia 🛋️Uudistetun Bruuverin tunnelmalliseen kokonaisuuteen toimitimme irto...
25/10/2026

Olutravintola Bruuveri – olohuone keskellä Kamppia 🛋️

Uudistetun Bruuverin tunnelmalliseen kokonaisuuteen toimitimme irtokalusteita ja tekstiilejä niin ravintolatiloihin kuin erikseen varattaviin kabinetteihin.

Värikkäät tekstiilit yhdistettynä konjakin sävyisiin nahkaverhoiluihin tuovat persoonalliseen tilaan lämpöä. ✨️ valikoimista löytyykin toinen toistaan herkullisempia tekstiilivaihtoehtoja julkitiloihin. Taide, kuosit ja kalustuksen sävyt muodostavat kerroksellisen m***a harmonisen kokonaisuuden, jossa viihtyy niin lounashetkellä kuin pidemmässä illanvietossakin 💃

Tiimimme sai projektista hienoa palautetta niin asiakkaalta kuin suunnittelutoimistolta – tästä on hyvä jatkaa seuraaviin toteutuksiin!

Lämmin kiitos yhteistyöstä Momentin Group Oy ja ❤️

21/10/2026

Väriä, kerroksia ja persoonallisuutta keskellä Kamppia. 🍻

Bruuverin uudistuksessa yhdistyvät uudet kalusteet, runsaat tekstiilit ja harkitusti säilytetyt vanhat elementit. Lopputuloksena syntyi rento ja kutsuva olutravintola, jossa riittää yksityiskohtia löydettäväksi.

Lämmin kiitos yhteistyöstä & Momentin Group Oy !
 
Toteutuksessa mukana mahtava tiimimme:




📷 &





Rentouttava levähdyskerros laivamatkaajalle 🛳️Helsingistä Tallinnaan seilaavan Finbo Cargon kalustus koki tänä vuonna ra...
18/10/2026

Rentouttava levähdyskerros laivamatkaajalle 🛳️

Helsingistä Tallinnaan seilaavan Finbo Cargon kalustus koki tänä vuonna raikkaan päivityksen. Saimme olla mukana uudistamassa 7. kerroksen ravintola- ja baarialueen kalustusta. Valikoimastamme löytyi Eckerö Linen toiveiden mukaiset kalusteet, jotka tarjoavat matkustajille viihtyisiä paikkoja merimatkan ajaksi.

Mukavasti sohvalla istuskellen vai ryhdikkäämmin ruokaillen? Pitkän matkustuspäivän päätteeksi muotoilultaan houkuttelevat sohvat ja nojatuolit suorastaan kutsuvat pysähtymään. 🛋️ Baarialueelle valitut Montbelin ja LEPOn sohvat hurmaavat pehmeällä kaarevuudellaan.

Laivakohteissa kalusteilta, valaisimilta ja tekstiileiltä vaaditaan tavallista enemmän, ja merenkulun erityisvaatimukset ovat meille tuttuja useiden laivaprojektien kautta. Uusien kalusteiden rinnalla Finbo Cargolla hyödynnettiin myös olemassa olevia kalusteita. Käsinojalliset tuolit verhoiltiin uudelleen Lauritzonin merenkulkuun soveltuvilla kankailla, ja näin ne saivat uuden ilmeen osaksi uudistettua kokonaisuutta. ♻️

Tilojen verhot asennuksineen toteutti Decco Interiors 😊

Lämmin kiitos luottamuksesta ja yhteistyöstä 💙

Väriä, pehmeitä muotoja ja näyttäviä valaisimia Rovaniemellä ✨Rovaniemen Prisman uudistuneet Presso ja Pizza & Buffa muo...
01/10/2026

Väriä, pehmeitä muotoja ja näyttäviä valaisimia Rovaniemellä ✨

Rovaniemen Prisman uudistuneet Presso ja Pizza & Buffa muodostavat iloisen ja värikylläisen Ravintolamaailman, jossa riittää erilaisia paikkoja niin kahvihetkiin kuin ruokailuun.

Olemme saaneet olla mukana kaluste- ja valaisintoimittajana jo useammassa Osuuskauppa Arinan Ravintolamaailman uudistuksessa. Rovaniemen kohteeseen toimitimme pöydät ja tuolit sekä näyttävän valaisinkokonaisuuden.

Sisääntulon yhteydessä tilaa rytmittävät Restatop Collectionin Celine-sohvat, joista toteutettiin kohteeseen myös räätälöity kaksipuolinen versio. Värikästä kokonaisuutta täydentävät Aromas del Campon valaisimet – erityisesti akustoivat Tico-valaisimet tuovat tilaan sekä näyttävyyttä että pehmeyttä äänimaailmaan.

Kohteen suunnittelu:
📷

Lue lisää Rovaniemen Ravintolamaailmasta verkkosivuiltamme 😊

Lämmin kiitos yhteistyöstä 💛

Uniikki ravintola luonnon helmassa. 🌊Kalustimme keväällä Hangossa ovensa avanneen ravintola Dyynin. Merimaisemien ja män...
22/09/2026

Uniikki ravintola luonnon helmassa. 🌊

Kalustimme keväällä Hangossa ovensa avanneen ravintola Dyynin. Merimaisemien ja mäntyjen reunustamaan miljööseen on helppo ihastua, saavuit sitten läheltä tai kaukaa.

Ravintolan sisätiloihin valittiin lämpimiä sävyjä, rottinkia ja kierrätysmateriaaleja. Dyynin vihreiden pöytien kannet on valmistettu Planqin Rezign-viilusta, jossa hyödynnetään tekstiilijätettä ja biopohjaista sideainetta. Luonnonläheistä kokonaisuutta täydentävät näyttävät meriheinästä valmistetut riippuvalaisimet.

Seuraavassa postauksessa kurkistetaan lasitetulle terassille ja ulkotilojen kalustukseen. Pysy siis kuulolla! Jos et malta odottaa, löydät Dyynin jo referensseistä verkkosivuiltamme. 😉

Lämmin kiitos yhteistyöstä 💙

Kaupunkilaisten kohtaamispaikka, asioinnin keskittymä ja viihtyisä työympäristö☕️Tätä kaikkea on Tampereen kaupungintalo...
21/08/2026

Kaupunkilaisten kohtaamispaikka, asioinnin keskittymä ja viihtyisä työympäristö☕️

Tätä kaikkea on Tampereen kaupungintalo tänä päivänä. 1960-luvulla valmistuneen vanhan virastotalon on suunnitellut arkkitehti Aarne Ervi.

Olimme mukana uudistuneen kaupungintalon kaluste-, valaisin- ja tekstiilitoimituksissa. Kalustetoimituksen pääpaino oli kahvila-ravintola Viistokadussa, kun taas valaisimia ja tekstiilejä toimitettiin myös rakennuksen muihin kerroksiin.

Viistokatuun toteutimme yli kuusimetrisen Restatop Collectionin Apollo Soft -sohvakokonaisuuden, jonka kaareva muoto mukailee portaikon linjaa. Seinien ja portaikon lämpimät puunsävyt jatkuvat pöytien ja tuolien materiaalimaailmassa. 🪑

Arkkitehtuuriltaan näyttävässä ympäristössä ajattoman selkeälinjaiset kalusteet antavat yksityiskohdille tilaa hengittää.

Oletko jo ehtinyt vierailla uudistuneessa kaupungintalossa?

Lue lisää Tampereen kaupungintalon uudistuksesta verkkosivuiltamme.

Lämmin kiitos yhteistyöstä ja 🙏🏻

📷

Lounasravintolan vehreän persikkainen ilme 🌿Toimitimme keväällä kalusteet ja valaisimet Tampereella sijaitsevaan Hermia ...
05/08/2026

Lounasravintolan vehreän persikkainen ilme 🌿

Toimitimme keväällä kalusteet ja valaisimet Tampereella sijaitsevaan Hermia 6 -lounasravintolaan. Arkkitehtitoimisto Silvanan suunnittelemassa uudistuksessa suureen ruokailutilaan tuotiin viihtyisyyttä väreillä, viherkasveilla ja monipuolisilla istuinratkaisuilla.

Ravintolaan valittiin eri kokoisia ja muotoisia pöytäryhmiä sekä istuimia – nyt ruokailupaikan voi valita niin pehmeältä sohvalta, perinteiseltä tuolilta kuin baarijakkaraltakin. Kahteen eri sävyyn valitut Pagedin Icho-tuolit tuovat pöytäryhmiin vaihtelua ja jatkavat tilan lämminhenkistä värimaailmaa 😊

Suuressa yhtenäisessä tilassa erilaisten tilanjakajien merkitys korostuu. Avaraa tilaa rytmittää korkealla selkänojalla varustettu sohvakokonaisuus, ja tilaa jakavat myös pyörillä liikuteltavat Bunjien kasvilaatikot. Vehreys jatkuu aina kattoon asti, sillä pöytäryhmien ylle laskeutuvat sävyihin sointuvat pyöreät kasvielementit.

Jos kaipaat tiloihisi viihtyisyyttä tai käytännöllisiä ratkaisuja, laita meille viestiä 📲Autamme löytämään tilaan ja suunnitelmaan sopivat kalusteet, valaisimet sekä mittatilausratkaisut.

Lämmin kiitos Silvana ja Hermia 6 yhteistyöstä! 💚

Uudelleenverhoilu on harkittu tapa uudistaa tilan ilmettä ja pidentää kalusteiden käyttöikää. ✨Radisson Blu Royal Helsin...
04/08/2026

Uudelleenverhoilu on harkittu tapa uudistaa tilan ilmettä ja pidentää kalusteiden käyttöikää. ✨

Radisson Blu Royal Helsingin laajassa uudistuksessa hyödynnettiin huomattava määrä olemassa olevia kalusteita. Noin 600 kokoustilojen bankettituolia ja 100 aamiaistilan Artekin Domus-tuolia verhoiltiin uudelleen hotellin uuden värimaailman mukaisiksi. Uuden ilmeen saivat myös useat aulatilojen rahit.

Uudelleenverhoiltujen kalusteiden rinnalle toimitimme myös uusia kalusteita mm. aamiaistilaan, kokoustiloihin sekä vastaanotto- ja aulatiloihin. Lopputuloksena syntyi skandinaavinen ja elegantti kokonaisuus, jossa uudet ja olemassa olevat kalusteet täydentävät toisiaan 😊

Lue lisää projektista verkkosivuiltamme.

Kohteen suunnittelu: Vertti & Co
📷 Studio Riina Saarinen

Osoite

ApilaKatu 16
Turku
20740

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 17:00
Tiistai 09:00 - 17:00
Keskiviikko 09:00 - 17:00
Torstai 09:00 - 17:00
Perjantai 09:00 - 17:00

Puhelin

+358207959800

Verkkosivusto

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Restatop Oy julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Ota Yhteyttä: Yritys

Lähetä viesti: Restatop Oy:

Oikopolut

Jaa

Kategoria

Lähellä olevat huonekaluliikkeet